Inari-Saariselkä alue on aktiivinen tapahtumapaikka ympäri vuoden. Tapahtumat houkuttelevat alueelle matkailijoita ja samalla tarjoavat mahdollisuuden tutustua paikalliseen elämänmenoon ja kulttuuriin. Tänä kesänä voi vaikkapa kokeilla onneaan kullanhuuhdonnassa, testata kuntoaa tunturireiteillä pyöräilykisoissa tai nauttia paikallisesta musiikista ja teemaviikkojen annista. Elokuussa myös jälleen Jänkhällä jytisee kun motoristit kohtaavat Saariselällä.

Kullan kimallusta

Tuhannet tarinat kertovat kuuluisista kultajoista ja legendaarisista kullankaivajista. Yhä tänäkin päivänä kultaa etsitään aktiivisesti ja aina joskus joku onnekas löytää hipun jos toisenkin. Lapin kultakulttuuriin pääset tutustumaan Saariselällä sekä kullanhuuhdonnan kotiseudulla, Lemmenjoella. Tankavaaran Kultamuseo kertoo kullanhuuhdonnasta Lapissa ja maailmalla.

Tankavaaran Kultamuseossa avautuu 12.6. TÄHTIÄ – Kertomus Lapin kultamaiden rohkeista naisista – näyttely. Naiset ovat olleet läsnä Lapin kultahistoriassa alusta lähtien. Osa naisista viipyi kesän tai pari, kun taas osa jäi kultamaille miltei loppuelämäkseen. Näyttely sisältyy pääsylipun hintaan. Sisäänpääsy myös Museokortilla ja Smartum Paylla. Tekstit ovat suomeksi ja englanniksi!

Tankavaarassa pääseek kokeilemaan ja kisailemaan kullanhuuhdonnan lumoissa Juhannuksena Kultakisoissa 25.-26.6. ja Suomen mestaruudesta kisataan 29.7.-1.8. Kullanhuuhdonna SM-kisoissa.

Pyörällä pääsee

Pyöräile huikeissa tunturimaisemissa Inari-Saariselällä. Maastossa riittää reittejä valittavaksi niin vaikeampiin kivikkoihin mieltyneille maastopyöräilyn harrastajille, kuin rauhallisten metsäteiden menijöillekin. Laakeilla tuntureilla ja avarilla metsämailla kulkee polkuverkosto, joka tarjoaa pyöräilijälle vaihtelevia ja upeita kokemuksia pyörän päällä

Kuntoaan pääsee testamaan vaikka Inarin Epic XCM SM – kisassa 10.7. tai maailman pohjoisinpaan ultrakilpailuun Kaldoaivin erämaahan 13.-14.8., joka tarjoaa upean näyttämön todelliselle seikkailulle.

Saariselkä MTB Stages päättää Pohjois-Suomen maastopyöräilykesän 27.-29.8. ! Saariselkä MTB Stages on kolmipäiväinen maastopyöräilyn etappikisa Urho Kekkosen kansallispuiston ja Hammastunturin erämaan parhailla poluilla.

Motoristeille on jälleen tänä kesänä tarjolla perinteistä perinteikkäin Jänkhällä Jytisee – tapahtuma . Vanhoja tuttuja ja uusia tuttavuuksia pääsee tapaamaan Saariselällä 19.-22.8.

Kulttuuria kaikille aisteille

Syöminen ei ole merkityksetöntä hemmottelua Lapin loman aikana, päinvastoin! Pohjoisen puhtaita makuja pääsee nauttimaan alueen lukuisissa ravintoloissa, joihin raaka-aineet tulevat läheltä. Tai voit tutustua eräruokaan osallistumalla Eräruokaa luonnonantimista – kurssille 24.8.

Tutustu saamelaiseen kulttuuriin ja nykypäivän saamelaiseen elämänmenoon Inari-Saariselän alueella. Saamelaiset ovat Lapin ja koko Euroopan Unionin ainoa alkuperäiskansa, joka on asuttanut seutua jo kauan ennen valtioiden rajojen syntymistä. Lumoudu Utsjoesta-teemaviikolla 5.-11.7. järjestetään mm saamelaisartistien konsertti 10.7. Ja Inarissa soi musiikki Ijahis Idja – festivaaleilla 14.8. IJAHIS IDJA on alkuperäiskansojen musiikkitapahtuma, jota on järjestetty Inarin kirkonkylällä vuodesta 2004 lähtien. Tapahtuma on Suomen ainoa saamelaismusiikkiin keskittyvä festivaali.

Teema- ja viikko-ohjelmista poimintoja omaan lomaan

Saariselkä – viikko tarjoaa mukavaa tekemistä koko perheelle 24.-30.7. Saariselän, Laanilan ja Kiilopään alueella. Kokeile onneasi kullanhuuhdonnassa tai vietä rokulopäivää pihakirppiksellä.

Koronatilanteen salliessa Utsjoella järjestetään 5.–11.7.2021 Utsjoen Lumo – Ohcejohka šearrá -teemaviikko. Luvassa on tekemistä ja tempauksia eri ikäisille, tulitpa sitten kauempaa tai omalta pitäjältä.

Inari-Saariselkä alueen kesän viikko-ohjelmasta voit poimia omaan lomaan sopivia ainutlaatuisia kokemuksia. Lähde vaikka vauhdikkaalle koskiseikkailulle Ivalojoelle 3.7. ja vieraile kultamailla Ivalojoen Kultalassa

Monta syytä suunnata pohjoisimpaan Lappiin, missä aidot elämykset odottavat!

Tapahtumat järjestetään terveysturvallisuus ja ajankohtaiset suosituksen ja määräykset huomioiden. Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Ajankohtaista