Lappi elämyksellisenä matkakohteena kiinnostaa maailmalla yhä laajemmin ja niin koko Lapin kuin myös Inari-Saariselkä matkailualueen kasvulukuja onkin seurattu jo useampi vuosi. Pohjoisimman Lapin vetovoima ei ole jäänyt alueen uutterilta yrittäjiltä huomaamatta, vaan uutta on rakennettu ja vanhaa kohennettu ahkerasti tulevaa talvea varten.

Avainasemassa Inari-Saariselkä alueen saavutettavuudessa on Suomen pohjoisin lentoasema Ivalo. Matkustajamäärien voimakkaan kasvun myötä on lentokentällä tehty tuntuvia laajennuksia ja lisätty palveluja. Uunituore saapuvien matkustajien matkatavara-aula vapauttaa tilaa koko terminaalille ja lisää näin viihtyisyyttä. Samalla lentoaseman vesiensuojelua on parannettu.

Saariselän parhaat lomavinkit jakaa Matkailuneuvonta & Metsähallituksen palvelupiste Kiehinen, joka on muuttanut kuluneen kesän aikana uuteen isompaan toimipisteeseen. Kiehinen löytyy nykyään Hotelli Riekonlinnaa vastapäätä Santa’s Hotel Tunturin Gielas rakennuksen kivijalasta.

Majoitusta Saariselältä Nuorgamiin

Monissa suosituissa majoituskohteissa on niin remontoitu kuin laajennettu tulevaa talvikautta varten. Wilderness Hotels & Safaris lisää upeita uudenaikaisia kelomökkejä ja revontulimajoitteita Inariin, Nanguun sekä Muotkalle. Nangussa tullaan näkemään aivan uusi majoitusmuoto ekologisten Inarijärven jäälle siirrettävien Aurora Hut -iglujen muodossa. Muotkan Riverside kelomökit taas tulevat soveltumaan isoimmillekin perheille ja seurueille.

Tilaa ja avaruutta löytyy myös Saariselän luksusmökki Skábmasta, joka on neljäntoista vuodepaikan ylellinen kelomaja Kaunispää tunturin juurella. Uusia mökkejä on noussut myös Suomen pohjoisimpaan kolkkaan, Lomakylä Nuorgamiin upean Tenojoen varrelle. Suurista ikkunoista voi ihailla revontulten tanssia Tenojoen yllä sekä rauhoittua tunturimaiseman äärelle. Saariselän ja Nuorgamin välillä voi majoittua myös aivan Inarijärven rannassa sijaitsevan Inarin Lomakylän vastavalmistuneissa revontulimökeissä.

Elämyksiä etsimässä

Saariselän hotellitarjontaa viime vuosina rikastuttanut Star Arctic Hotel jatkaa toimintansa laajentamista avaamalla uuden elämyskeskuksen, Wilderness Centerin. Täällä tullaan tuottamaan kattavasti eri ohjelmapalveluita ja arktisten elämysten lisäksi alueella pääsee nauttimaan uuden ravintolan antimista.

Perinteisten talviaktiviteettien rinnalle on noussut uusia mielenkiintoisia elämyksiä. Huskyt ja porot lienevät tuttuja arktisia eläimiä pohjoisen kävijöille. Uuden Polaris Point Horses -hevostallin myötä eläinrakas matkailija pääsee tutustumaan myös varmajalkaisiin suomenhevosiin maastoratsastuksen sekä rekiretkien muodossa. Aktiivista talvipäivää voi viettää myös vaikka Lapin Safareiden läskipyöräretkellä tai liukulumikenkiin tutustuen. Pyöräilyyn on Saariselällä satsattu kysynnän kasvun myötä eikä lajin harrastaminen suinkaan rajoitu sulan maan kauteen. Alueen laadukkaat ja asiantuntevat välinevuokraamot mahdollistavat erilaiset lajikokeilut myös omatoimisesti.

Polaris Point Horses Saariselän läheisyydessä vie hevosrakkaat matkailijat Lapin luonnon keskelle varmajalkaisilla suomenhevosilla.

Aktiiviloman vastapainoksi yhä useampi matkailija etsii lomallaan rauhaa ja hiljaisuutta. Tätä tarjoaa Arctic Sky joka järjestää pehmeiden arvojen mukaisesti esimerkiksi joogaa ja luontoyhteysharjoitteita sisältäviä retriittejä ja työpajoja. Matkailijan hyvinvointiin panostetaan monin paikoin myös suomalaisittain tutun saunan keinon. Muun muassa Korpikartano Lemmenjoen läheisyydessä sekä Aurora Village Ivalo ovat panostaneet tunnelmallisten saunaelämysten luomiseen ja tarjoavat tulevaisuudessa entistä lempeämpiä löylyjä. Uusittu avantouintipaikka löytyy nuoriso- ja matkailukeskus Vasatokasta, Muddusjärveltä.

Myös paikallisten asukkaiden arki kiinnostaa matkailijaa. Inarilainen Reindeer Family & Workshop kutsuu vierailijan viisihenkisen saamelaisperheen kotiin tutustumaan perheen arkisiin askareihin. Talon emännän kanssa voi esimerkiksi kokata maittavan illallisen paikallisista raaka-aineista tai osallistua käsityöpajaan. Perinteisiin saamelaisiin käsitöihin voi tutustua Angeli Reindeer Farmin kotivierailulla niin ikään Inarin lähettyvillä. Perheen poroja voi ihastella vierailun aikana piha-aidassa tai lähteä poronhoitajan kanssa porotokkaretkelle, jolloin näitä pohjoisen eläimiä voi nähdä upean luonnon keskellä omassa elinympäristössään.

poika ruokkii poroa
Reindeer Family & Workshopin vieraana voit tutustua poronhoitajaperheen arktiseen arkeen.

Tulevaisuuden näkymät

Palveluita kohennetaan ja uutta tullaan rakentamaan myös tulevaisuudessa. Hotellien lisäksi alkavat vasarat paukkua myös Saamelaismuseo & Ylä-Lapin luontokeskus Siidassa. Rakennuksen peruskorjauksen lisäksi tullaan rakentamaan uutta tilaa laajennetulle näyttelylle sekä ravintolalle. Siidan toiminta jatkuu nykyisellään kuitenkin vuoden 2021 kevääseen asti. Myös aivan uusia majoituskohteita on suunnitteilla ja rakenteilla niin Saariselällä, Inarissa ja Utsjoellakin.

Sulan maan ajan palvelut ovat myös alati tärkeämmässä roolissa keskiyön auringon ja ruskan väriloiston herättäessä yhä suurempaa kiinnostusta matkailijoiden joukossa. Saariselkä Ski & Sport Resortin menneenä kesänä 2019 lanseerama Bike Park on loistava esimerkki uudesta kesätuotteesta Inari-Saariselkä alueella. Saariselän laskettelurinteet olivat ensimmäistä kertaa myös kesällä avoinna ja rinteille rakentui alamäkipyöräilyyn soveltuvia ratoja. Puhdas luonto, hiljaisuus ja maaginen yötön kesäyö saattavat hyvinkin olla tulevaisuuden kärjet Lapin matkailun kasvussa.

Pääkuvassa Wilderness Hotels & Safariksen Aurora Hut.

Ajankohtaista