Nightless Night – kehity kuvaajana ammattilaisten vinkeillä

Julkaistu: 10.05.2017

Valokuvaustapahtuma näyttää pohjoisen kesän parhaat puolet.

Kansainvälinen valokuvaustapahtuma ’Nightless Night photography workshop’ järjestetään toista kertaa Saariselällä 30.6.-2.7.2017.

Kolme päivää valokuvausta ja oppia ammattilaisilta

Nightless Night Endless Light -tapahtuma keskittyy edellisen vuoden tapaan valokuvaukseen ja sosiaalisen mediaan, mutta tällä kertaa mennään syvemmälle luontoon ja retkeilyyn.

Arktisen alueen kesä ja yötön yö takaavat ihanteelliset olosuhteet seikkailuun, jossa päästään sukeltamaan sosiaalisen median ja valokuvauksen saloihin. Oppainasi toimivat näiden alojen ammattilaiset ja heillä jokaisella on oma mielenkiintoinen tarinansa jaettavana.

Chrstoffer Collin on itseoppinut matka-, maisema- ja lifestyle-kuvaaja Ruotsista. Chfistoffer aloitti Instagramissa alkuvuodesta 2012 jakamalla kuvia, joita hän oli ottanut huvikseen älypuhelimella. Neljässä vuodessa hän on kerännyt kuvillaan uskomattoman määrän seuraajia ja nyt hän toimii myös Hasselblad-lähettiläänä.

Eeva Mäkinen on valokuvaaja ja eräopas Suomesta. Eeva rakastaa vaeltaa ympäri maailmaa ja inspiroitua paikoista, jotka ovat lähellä luontoa. Hänelle tärkeintä on, että tarinat ovat jakamisen arvoisia ja hän toimiikin freelance-kirjoittajana ja valokuvausoppaana.

Jan-Eerik Paadar on valokuvaaja Inarista, pohjoisimmasta Suomesta. Inarinsaamelaisena hänen sielunmaisemaansa ovat järvet ja hänen mielestä parhaat kuvat otetaan ääriolosuhteissa, silloin kun muut valokuvaajat pysyttelevät sisätiloissa.

”Monelle Pohjoisen Lapin talvimaisema on tuttu, mutta moni ei tiedä miten upea arktisen kesän yötön yö on ja miten ainutlaatuisen valon se tarjoaa valokuvaukseen. Seuraavan vuoden ohjelma on suunniteltu erityisesti luonnosta ja retkeilystä kiinnostuneille ja toivotamme kaikki tervetulleiksi tapahtumaan”, projektikoordinaattori Johanna Alatorvinen tarkentaa.

Kolmipäiväisen tapahtuman ohjelma johdattelee luennoin ja käytännön työpajoin osallistujaa tapahtuman huipennukseen, yöttömän yön Photo Marathoniin. Ennakkoilmoittautuminen tapahtumaan alkaa joulukuussa, ohjelman julkaisemisen yhteydessä.

Tapahtuma on osa Arctic Light International Events -tapahtumahanketta, jonka tarkoituksena on kansainvälisten tapahtumien kehittäminen ja lisääminen Inari-Saariselkä matkailualueella.

Tutustu tapahtumaan ja asiantuntijoihin osoitteessa: www.nightlessnight.com

Lähde: Elinkeinot & Kehitys Nordica / Nightless Night
Kuva: Lauren Bath