Maastopyöräily on Inari-Saariselkä alueella suosittua ympäri vuoden – myös talvella. Omaa pyörää ei välttämättä tarvitse tuoda mukanaan, sillä paikallisilta ohjelmapalveluyrityksiltä voit vuokrata maastopyöriä ja Fatbikeja ja saada samalla neuvoja reittivalinnoissa.

Urho Kekkosen kansallispuistossa voit maastopyöräillä kesäaikaan kaikilla merkityillä reiteillä ja talvella lumipeitteiseen aikaan kaikkialla muualla paitsi hoidetuilla laduilla. Merkittyjen reittien lisäksi kansallispuistossa voi pyöräillä Raja-Jooseppi–Anteri välisellä vanhalla rajavartioston tieuralla ja Niillanpää–Suomunruoktu retkeilyreitillä.

Hienoja reittejä ovat Saariselältä Kaunispään yli Moitakurun päivätuvalle ja Kiilopäältä Ahopään yli Laanilan kautta Saariselälle kulkevat retkeilyreitit. Kansallispuiston teemallisista päiväretkireiteistä löytyy puolestaan monipuolisia ja vaatimustasoltaan vaihtelevia vaihtoehtoja niin kokeneemmalle maastopyöräilijälle kuin lajia vasta aloittelevallekin.

Reitit ovat paikoin haastavia ja niiden kunto vaihtelee, joten ennen satulaan hyppäämistä kannattaa piipahtaa esimerkiksi Metsähallituksen palvelupiste Kiehisessä Saariselällä. Kiehisestä voit tiedustella tarkemmin reiteistä ja maastopyöräilyvinkeistä Urho Kekkosen kansallispuistossa.

Utsjoella on laaja maastopyöräverkosto upeissa maisemissa.

 

Utsjoen maastopyöräkartta 

Pyöräile Suomen huikeimissa tunturimaisemissa. Maastossa riittää reittejä valittavaksi niin vaikeampiin kivikoihin mieltyneille kuin rauhallisten metsäteiden menijöille.

Palvelun tarjoaa

Rajaa vaihtoehtoja valitsemalla

Alma Arktika-3604

Alma Arktika

Järjestämme luontoelämyksiä Saamenmaassa. Toimimme Nuorgamin alueella Kaldoaivin erämaassa, Tenojoella sekä sen sivujoilla. Joskus poikkeamme myös Norjan puolelle Ifjordiin ja Jäämerelle.

> Lue lisää

Arctic Siida7

Arctic-Siida

Tule tutustumaan perinteisiin pohjoisen elämäntapoihin ja saamelaiskulttuuriin poromiesperheen opastuksella. Ympäri vuoden majoitusta ja ohjelmapalveluja.

> Lue lisää

AuroraHolidays-isompi

Aurora Holidays

Jos unelmanasi on loma kaukana pohjoisessa, siellä missä talvisin loistavat revontulet ja kesäsin keskiyön aurinko valaisee mahtavaa Tenojokea. Silloin Aurora Holidays on sinulle sopiva lomapaikka Suomen ja EU:n pohjoisimman kunnan alueella Norjan rajalla.

> Lue lisää

Castillo_0333-001

Castillo Chalets

“Castillo” on espanjaa ja tarkoittaa linnaa. Nimi kertoo lomahuoneistojen tarjoavan ylelliset puitteet lomallesi.

> Lue lisää

Kelotähti_10

Castillo Kelotähti

Castillo -lomahuoneistoilla on kaksi identtistä lomahuoneistoa aivan Saariselän ydinkeskustassa Kelotähdessä. Huoneistojen pinta-ala on 54 neliötä. Huoneistossa on kaksi ovellista makuuhuonetta, yhteensä 4 vuodepaikkaa ja lisävuodemahdollisuus. Huoneistot on mahdollista varata myös yhdessä.

> Lue lisää

Korpikartano

Hotelli Korpikartano

Hotelli Korpikartano sijaitsee rauhallisen erämaajärven Menesjärven rannalla Lemmenjoen kansallispuiston laidalla. Inarista on noin 30 minuutin ja Ivalosta noin tunnin ajomatka. Perheomisteinen hotelli tarjoaa kodikkaita ja viihtyisiä huoneita sekä huoneistoja.

> Lue lisää

Ivalo

Hotelli Kultahippu

Hotelli Kultahippu sijaitsee aivan keskellä Ivaloa, Ivalojoen rannalla, kylän kaikkien palveluiden ja kauniin luonnon välittömässä läheisyydessä. Tarjoamme matkailijoille mukavaa majoitusta, monipuolisia ruokaelämyksiä sekä ystävällistä palvelua.

> Lue lisää

Lapin Luontolomat, Ritakoski -Juutua

Lapin Luontolomat Oy Pro-Safaris

Ohjelmapalveluja yrityksille ja yksityisille jo vuodesta 1982. Palveluvalttimme on vahva, osaava ja turvallinen ammattitaito jo yli 30 vuoden kokemuksella. Tarjoamme asiakkaillemme erilaisia elämyksiä ympäri vuoden.

> Lue lisää

IMG-20170728-WA0012

Lapland Safaris

Lapland Safaris luo asiakkaan tarpeista lähteviä ohjelmakokonaisuuksia, jotka lisäävät heidän osaamistaan, hyvinvointiaan sekä itsensä tuntemista. Palvelumme perustuvat Lapin luonnon ja kulttuurin ainutlaatuisuuteen, joihin opastamme asiakkaamme henkilökohtaisesti, turvallisesti ja laadukkaasti tekemisen kautta.

> Lue lisää

valle-huoneisto-800x478

Lomakylä Valle

Lomakylä Valle tarjoaa laadusta mökki- ja hotellimajoitusta Tenon rannalla Utsjoella. Lomakylän Ravintola Deatnussa nautit maukasta lähiruokaa. Lomakylä tarjoaa myös erilaisia aktiviteetteja ympäri vuoden.

> Lue lisää

Nuorgam holiday village

Nuorgamin Lomakeskus

Nuorgamin Lomakeskus palvelee sinua Suomen ja EU:n pohjoisimmassa kylässä Nuorgamissa, upeiden tuntureiden ympäröimänä, Tenojoen rannalla, Norjan rajalla ja Jäämeren kainalossa.

> Lue lisää

Saariselan_Keskusvaraamo_04

Saariselän Keskusvaraamo

Saariselän Keskusvaraamo on koko Pohjois-Lapin kattava paikallinen lomakauppa. Valikoimassa on majoituskohteita ja aktiviteetteja sekä kuljetus- ja ruokailupalveluja.

> Lue lisää

Kiilopaa_1

Suomen Latu Kiilopää

Luontoliikuntakeskus Suomen Latu Kiilopää, sijaitsee 16 km Saariselän matkailukeskuksesta etelään. Kiilopää on loistava vaihtoehto, kun haluat olla lähellä luontoa, mutta palveluiden äärellä. Kiilopäällä mieli lepää ja voit nauttia luonnon rauhasta ja kauneudesta ja bongailla vaikkapa revontulia!

> Lue lisää

Tundrasafari6686

Tundrasafari Finland Oy

Arktinen alue on kaukana kaikista, mutta lähellä kaikkea mitä tarvitset. Karun luonnon kauneus muistuttaa meitä pienuudestamme luonnon edessä.

> Lue lisää

Kokeile myös näitä

Tundrasafari Finland Oy

Koiravaljakot

Tuntureiden lomassa kiitävä koiravaljakko on kokemus, josta riittää muisteltavaa vielä kotonakin. Koe vauhdin hurmaa ja ihastu samalla näihin sympaattisiin, juoksemista rakastaviin huskyihin. Koiravaljakkoretkiä järjestetään muutaman tunnin retkestä pitkiin päiväretkiin, joihin…

> Lue lisää

Tundrasafari Finland Oy

Museot

Inari-Saariselkä alueella on kaksi merkittävää museota, jotka ovat ainutlaatuisia koko maailmassa. Inarin kirkonkylällä sijaitsevan Siida saamelaismuseo ja luontokeskus tutustuttaa sinut pohjoisen ihmisten kulttuuriin ja elämään mielenkiintoisella tavalla. Ympäri vuoden Siidassa…

> Lue lisää

Tundrasafari Finland Oy

Porot

Muutaman tunnin mittaisilla porosafareilla voi kokea Lapin erämaaluonnon ja tuntureiden taianomaisen rauhan. Nuotiolla nautittu nokipannukahvi kruunaa unohtumattoman elämyksen. Kääriydy lämpimiin vällyihin ja unohda arki. Porot seuraavat toisiaan ja sinulla on…

> Lue lisää

Tundrasafari Finland Oy

Lehdet ja mainostoimistot

Alueellamme on kaksi matkailun erikoislehteä, mistä saa tietoa alueen tärkeimmistä uutistista. Saariselän Sanomat ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja Saariselkä Nyt ilmestyy 4 kertaa. Alueen ainoa mainostoimisto on monipuolinen Mainoslinja, jonka…

> Lue lisää